Kysyimme suomalaisilta: 81 % on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä hinnoitteluumme

Kesän aikataulujen kartta.

Kirjoittanut Lauri Helke

OnniBus.comin toimitusjohtaja ja perustaja.
Asiakaskysely | Asiakastyytyväisyys

Julkaistu 05.06.2020

Toteutimme toukokuun lopussa laajan kyselyn, jossa kysyimme suomalaisilta kesän matkustussuunnitelmista ja siitä, miten ihmiset ovat matkustaneet kevään poikkeusolojen aikana. Samalla kysyimme mielipiteitä myös hinnoittelusta ja toiveita matkakohteista. Verkossa toteutettuun kyselyyn vastasi 5158 henkilöä. 

Halusimme saada ensikäden tietoa suomalaisilta, minne he suunnittelevat kesän matkojaan ja mihin kellonaikoihin he haluaisivat matkustaa. Poikkeusolot ovat vaikeuttaneet ennakointia ja liikennesuunnittelussamme tilanne on ollut hyvin poikkeuksellinen, kun emme ole voineet toimia ennakoitujen aikataulusuunnitelmien mukaisesti. Jos tästä poikkeusajasta jotain hyvää voi hakea, on se kaluston kunnostamiseen käytetyn ajan lisääntyminen, kun ajossa olevia linja-autoja on vain pieni osa koko kalustosta.

Koronan aiheuttama poikkeustilanne näkyi tuloksissa. 81 prosenttia vastaajista ei ollut matkustanut huhti-toukokuun aikana OnniBussilla. Täsmälleen sama osuus vastaajista kertoi, ettei ollut matkustanut muillakaan joukkoliikennevälineillä. Alkanut kesä ja koronarajoitusten purkaminen näkyy tulevaisuuden suunnitelmissa, sillä 87 % ilmoitti matkustavansa kesän aikana OnniBussilla. Niiden joukossa, jotka eivät olleet huhti-toukokuussa matkustaneet OnniBussilla, 85 % ilmoitti matkustavansa OnniBussilla kesän aikana.

Vastauksissa kysyttiin toivotuinta reittiä. Ykköspaikan sai Helsinki-Turku. Sen jälkeen suositumpia olivat Helsinki-Tampere ja Helsinki-Jyväskylä. OnniBus.com on lisännyt vuoroja huhtikuulta lähtien kysynnän kasvaessa. Tutkimuksella haluttiin selvittää tarkemmin, mitkä reitit ovat asiakkaiden toiveiden kärjessä, jotta vuorojen lisäystä juuri näille reiteille voidaan tarkentaa. Luonnollisesti Helsinki esiintyi toivotuimpana lähtöpaikkana ja halutut kohteet Helsingistä lähdettäessä jakaantuivat suurimpien kaupunkien kesken.

Top 10 toivotuimmat reitit

  1. Helsinki-Turku
  2. Helsinki-Tampere
  3. Tampere-Turku
  4. Helsinki-Jyväskylä
  5. Jyväskylä-Tampere
  6. Helsinki-Kuopio
  7. Helsinki-Lahti
  8. Helsinki-Pori
  9. Helsinki-Oulu
  10. Helsinki-Kotka

Kyselyssä kysyttiin toiveita lähtöajoista. Toivotuimmat lähtöajat menomatkalle ovat kello 8 ja 11 välillä aamupäivällä. Paluumatkan osalta toivotuimmat lähtöajat sijoittuivat klo 16 ja 20 välille.

Vastaajilta kysyttiin myös tyytyväisyyttä OnniBussin hinnoitteluun. 26 % oli erittäin tyytyväisiä ja 55 % tyytyväisiä. 14 % vastaajista suhtautui hinnoitteluun neutraalisti.

Lippujen hinnoittelun suunnittelussa painottuu erityisesti nyt liiketoiminnan kannattavuus, kun matkustajamäärät ovat huomattavasti laskeneet, jopa romahtaneet. OnniBus.com on alusta asti käyttänyt kysyntäperusteista hinnoittelua ja hinnoittelun automatiikkaa on hienosäädetty koko poikkeusajan erityisellä tarkkuudella. Markkinaehtoista liikennettä operoivan yrityksen liiketoiminnan kannattavuus nojaa saatuihin lipputuloihin, kun tukea toimintaan ei mistään ole saatavilla. 

Koronaa edeltävänä aikana OnniBus.comin hinnoittelu on perustunut siihen, että autot myydään täyteen. Nykyisen kaltaisessa tilanteessa on pyrittävä hinnoittelun keinoin ohjaamaan matkustuskysyntää, koska se on ainoa käytettävissä oleva keino matkustuspiikkien tasaamiseksi. Vuorotarjonnan lisääminen vain kysytyimpinä ajankohtina nostaisi kulurakennetta eikä olisi käytännössä mahdollista kuljettajien työvuorojen sekä kalustokiertojen näkökulmasta, työaikalainsäädäntö ja työehtosopimuksen vaatimukset huomioiden. Mikäli matkustuskysyntä saataisiin kasvamaan eritoten tiistaisin ja kesiviikkoisin, niin vuorotarjontaa myös viikonloppuisin pystyttäisin lisäämään. 

Kesän osalta matkustuskysyntä on erittäin hiljaisen kevään jälkeen näyttänyt heräämisen merkkejä. Yhtä vilkasta kesää kuin esim. 2019 oli, on turha odottaa, mutta tulevaisuus näyttää, missä määrin ja miten nopeasti ihmiset jälleen löytävät joukkoliikenteen ympäristöystävällisenä vaihtoehtona liikkua. 

OnniBus.com lisää vuorotarjontaa seuraavan kerran maanantaina 8.6. ja myös juhannusliikenteeseen on tulossa lisäyksiä. Myös OnniBus FLEX on lisännyt kesäkuun alusta liikennöitäviä vuoroja. Lisäyksiä tarjontaan tehdään matkustajamäärän kasvaessa noin parin viikon välein. Seuraamme silmät tarkkoina, miten matkustuskysyntä kehittyy. Nyt eletään nopeammassa ja lyhyemmässä aikataulusyklissä kuin mihin on tähän asti totuttu. Katsomme tulevaisuuteen varovaisen optimistisesti.

Huolehdi omasta ja muiden terveydestä – älä matkusta sairaana!

Joustamme istumapaikkojen suhteen ja voitkin vaihtaa paikkaasi autossa vapaalle paikalle, jota toinen matkustaja ei ole varannut. OnniBus.com verkkokaupasta ostettuihin lippuihin voit myös vaihtaa varatun paikan nettisivuillamme oston jälkeen. Tarpeen mukaan suosittelemme varaamaan myös viereisen paikan lippua ostaessasi. Näin voit varmistua, ettei vieras henkilö istu viereesi matkan aikana.

Huolehtimalla itsestämme sekä toinen toisistamme, voimme matkustaa mahdollisimman turvallisesti ja viihtyisästi.

https://www.onnibus.com/matkustaminen-onnibusilla-kesalla-2020

”Haluttiin olla rohkeita!”

”Haluttiin olla rohkeita!”

Vaatii rohkeutta, kenties jopa hullunrohkeutta, tässä nykytilanteessa avata uusia vuoroja ja kehittää...

1 Comment

  1. Taavetti

    Tosi hyvä ja kiva kyselytutkimus. Näitte varmasti paljon vaivaa saadaksenne noin paljon vastauksia. Ei ole helppoa toimia tällaisena aikana. Yrittäkää jaksaa ja kasvattaa liikennettä parhaanne mukaan. 💪 Hienoa, kun kuuntelette asiakkaita.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *