OnniBus.com palauttaa vuorotarjontaansa reiteillä C12 ja C13. Imatran, Lappeenrannan, Lahden ja Tampereen välinen reitti C12 ja Helsingin ja Kokkolan välinen reitti C13 aloittivat liikennöinnin.
Jouduimme koronatilanteen vuoksi supistamaan suurimman osan vuorotarjonnastaan maaliskuun lopulla. Matkustuskysyntä on kasvanut tasaisesti kevään ja kesän aikana ja kasvatamme tarjontaamme muutaman viikon välein. Toteutimme toukokuussa suomalaisten matkustustoiveista ja kesän suunnitelmista kyselyn, johon vastasi yli 5000 ihmistä. Vastauksissa toivottiin Helsinki-keskeisten reittien lisäksi varsinkin niitä poikittaisyhteyksiä, joissa rautatie ei kulje suoraan. Tällaisia reittejä ovat esim. Tampere-Lahti-Kouvola-Lappeenranta-Imatra sekä Lahti-Jyväskylä-Kokkola, joilta puuttuvat suorat junayhteydet.
Molempia reittejä, C12 reittiä Imatralta Lahden kautta Tampereelle sekä C13 reittiä Helsingistä Lahden ja Jyväskylän kautta Kokkolaan on toivottu. Asiakkaamme ovat aktiivisia ja ottavat yhteyttä ehdottaakseen eri reittejä. Pyrimme vastaamaan toiveisiin ketterästi, kunhan katsomme reitin olevan taloudellisesti kannattava. Ajamme markkinaehtoista kaukoliikennettä, joten lipputulojen tulee kattaa kustannukset kokonaisuudessaan. Testasimme reittejä juhannusliikenteessä ja kysyntä oli ilahduttavan vilkasta, joten jatkamme vuorojen operointia juhannuksen jälkeen toistaiseksi. C12 vuoroa Imatran ja Tampereen välillä ajetaan perjantaisin ja sunnuntaisin. C13 vuoron lähdöt Helsingistä ovat torstaista sunnuntaihin ja Kokkolasta perjantaista maanantaihin.
Vuoroja lisätään sitä mukaa kun kysyntä kasvaa ja vuorot täyttyvät. Tämänhetkisten täyttöasteiden perusteella tulemme heinäkuun aikana tuplaamaan nykyisen volyymin. Se on silti noin puolet normaaliajan tarjonnasta, mutta uskomme kehityksen jatkuvan syksyn aikana.
Meillä on meneillään myös kampanja, joka mahdollistaa viereisen paikan varaamisen tyhjäksi puoleen hintaan. ”Näin tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden edullisesti varmistaa, niin halutessaan, turvavälin viereiseen matkustajaan. Tyhjän paikan saa varattua käyttämällä kampanjakoodia TURVA, ostettaessa lippu OnniBus.comin verkkokaupasta.
Lisätietoja kampanjasta verkkosivuillamme:
https://www.onnibus.com/varaa-viereinen-istumapaikka-alennettuun-hintaan
OnniBus.com kesäaikataulut:
https://www.onnibus.com/media.ashx/aikataulut-22-kesakuuta-12-heinakuuhun
0 Comments