Liikennepalvelulaki tuli voimaan 1.7.2018. Sen tunnetuimmat vaikutukset kohdistuivat taksialaan, mutta myös bussiliikenteen sääntelyssä tapahtui muutoksia. Reittiliikenneluvat jäivät pois ja korvaantuivat 60 päivän ennakkoilmoitusmenetellyllä. Aikaisemmin piti hakea reittiliikennelupaa kolme kuukautta ennen liikenteen aloitusta siltä ELY-keskukselta, jonka alueella kulki pisin osa reittiä. Nyt riittää, että viranomaisen NAP-tietopalvelussa on aikataulutiedot aiotusta liikennöinnistä.
Reittiliikennelupien poistuminen on myönteistä byrokratian vähentämistä, mutta kenties kauaskantoisin liikennepalvelulain vaikutus bussiliikenteelle on velvollisuus myyntirajapintojen avaamiseen. Toimijoilla on velvollisuus avata myyntirajapinta, jonka kautta on mahdollista ostaa lippu. Esimerkiksi OnniBus.com voi halutessaan myydä rajapinnan yli toisten liikennöitsijöiden lippuja ja päinvastoin. Lain tarkoituksena on mahdollistaa matkaketjujen tarjoaminen ja uudenlaiset MaaS (Mobility as a Service) –palvelut. Toiveena on synnyttää kokonaisia MaaS-palvelujen ekosysteemejä ja kolmannen osapuolen tarjoamia liikkumisen booking.com-palveluita. Lain henki on jättää palvelut ja liiketoimintamallit toimijoiden ja markkinoiden innovoitaviksi, eikä säännellä teknisistä standardeista ja toimijoiden välistä kaupallisista ehdoista, kuten myyntipalkkioista.
Mikä on tilanne 20 kuukauden jälkeen lain voimaantulosta?
Pääkaupunkiseudulla toimiva Whim on konkreettisin osoitus MaaS-palvelusta. Sen avulla voi ostaa kuukausipalveluna pääkaupunkiseudun paikallisliikenteen, taksin ja vuokra-auton palvelut. Paikallis- tai kaukoliikenne pääkaupunkiseudun ulkopuolella ei ole palvelun piirissä.
Osuuspankin Pivo-applikaatiolla voi ostaa useiden kaupunkien paikallisliikennelippuja. Sovelluksessa valitaan kaupunki ja sen alta halutut vyöhykkeet. Lippu näytetään joukkoliikennevälineessä sovelluksen näytöltä.
Perille.fi ja Matkakeisari ovat palveluita, joissa käyttäjä voi tehdä matkahakuja ja hintavertailua eri toimijoiden välillä. Perille.fi hyödyntää rajapintaa esimerkiksi OnniBus.comin lippujen myynnissä.
Eri toimijoiden välisiä matkaketjuja ei voi ostaa mistään palvelusta. Kaukoliikenteen toimijoiden, kuten VR, Matkahuolto, OnniBus.com ja Meejo ei voi ostaa kaukoliikenteen lipun kylkiäiseksi kaupunkiliikenteen lippua. Mikään näistä palveluista ei tällä hetkellä pysty myymään tuotteita rajapinnan yli toisen toimijan ”hyllystä”, vaan ainoastaan omasta ”hyllystä”. Toisin sanoen kukaan näistä toimijoista ei ole hyödyntänyt lain suomaa oikeuttaan vaatia myyntirajapintaa toiselta toiselta toimijalta.
Miksi mitään ei ole tapahtunut?
Kyvykkyys myydä omassa verkkopalvelussa tuotteita toisen hyllystä edellyttää teknisesti rajapinnan lisäksi taustajärjestelmän ja front endin kehittämistä sellaiseksi, että määriteltyihin matkahakuihin haetaan toisen toimijan järjestelmästä tieto tuotteen saatavuudesta ja hinnasta. Tulos pitää tarjoilla asiakkaalle front endissä sopivalla tavalla. Jos asiakas päättää valita tämän tuotteen, pitää rajapinnan yli siirtyä tieto varauksesta. Järjestelmän hallinnointia varten tarvitaan kyvykkyys määrittää, minkä matkahaun kohdalla tarjotaan mitäkin tuotetta ja millä hintaa. Rahaliikenne toimijoiden välillä voi tapahtua jälkilaskutuksena. Tämä edellyttää raportointiominaisuuksia.
Kaikki edellä kuvattu vaatii huomattavan suurta IT-kehitystyötä. Mitään näistä isojen toimijoiden järjestelmistä ei alun perin suunniteltu myymään tuotteita ulkoisen toimijan hyllystä. IT-kehitystyö vie aikansa ja se pitää pystyä maksamaan takaisin. Koska liikennepalvelulaki ei määrää myyntipalkkioista, ei toimijoilla ole velvollisuutta myydä lippuja rajapinnan yli tukkuhinnalla. Esimerkiksi HSL ei annan rajapinnan kautta ostettavalle lipulle ”tukkualennusta”. Asiakkaalle lipun vähittäismyyvän toimijan on lisättävä rajapinnan yli ostettavan lipun hinnan päälle oma katteensa, mikäli sellaista haluaa saada. Vähittäismyyvän toimijan rasitteeksi tulevat myös pankkien ja luottokorttiyhtiöiden transaktiomaksut. Miksi kuluttaja ostaisi muualta lipun kalliimmalla, kuin mitä se maksaa palvelun varsinaisen tarjoajan omasta verkkokaupasta?
Erään arvoketjuja tutkivan professorin mukaan tästä seuraa, että vain niillä toimijoilla, jotka ovat itse palveluntuottajia runkoverkostollaan, voivat tarjota matkaketjuja myymällä muiden tarjoajien first mile/last mile –lippuja, kuten kaupunkiliikenteen lippuja. Puhtaasti kolmantena osapuolena toimiva toimija voi tehdä katetta vain lisäämällä tuotteiden päälle omaa palkkiotaan. Sellaisessa palvelussa liput ovat aina kalliimpia, kuin toimijoiden omilla verkkosivuilla – ainakin, jos palvelun tarjoaja yrittää toimia kannattavasti. Toimija, joka tuottaa pitkän runkomatkan tuotteen itse, voi tarjota asiakkaille kylkiäisiä katteetta tai jopa subventoituna, mikäli se riittävästi edistää omien runkomatkojen myyntiä.
Pallo asiassa on kaupunkiliikenteen joukkoliikenneviranomaisilla, kuten pääkaupunkiseudun HSL:llä, Turun Fölillä ja Tampereen Nyssellä. Emme tule näkemään valtakunnallisia kolmansien osapuolien matkojenyhdistelypalveluja, mikäli viranomaiset eivät myy lippuja rajapinnan yli tukkuhintaan eli salli vähittäismyyjälle myyntipalkkiota. Ainoastaan runkoverkkotoimijoilla, eli niillä, jotka liikennöivät itse maanlaajuista verkostoa, on mahdollisuus kehittää kaupunkiliikenteen lippuja myyviä palveluita.”
0 Comments